lauantaina 23. helmikuuta 2008

Teatteria, melusäätöä, lomaa ja hallihommaa

Vajaa tunti aikaa seuraavaan näytökseen... Eilen oli siis ensi-ilta ja kaikki meni ihan ok. Tänään vielä entrailin paria efektiä aamupäivällä ja totesin, että äänten osalta tää homma alkaa olla vetoja vaille valmis. Alkaa muuten olla aika yleinen suuntaus tuo, että itse veto on aika lyhyt ajanjakso koko keikasta yleensä. Suuniteltujen asioiden toteuttamista käytännössä "vaan"...

Otetaan nyt vaikkapa esimerkki ensi kesän Lahden Yöt festarista: veto on siis 4 päivää heinäkuussa, mutta varman saman verran aikaa on mennyt jo nyt - ja lähinnä keskusteluissa ja palavereissa ympäristöviranomaisten kanssa. Lahdessa kun nyt halutaan tehdä selväksi kaikkien kannalta, millä tasolla kauppatorilla voidaan poppia soittaa, jotta lähialueiden taloissa asuvatkin saisivat nauttia kesäillan rauhasta (ja hyvä että asia nyt selvitetäänkin). Viime kesänä jo mittailtiin foh:ssa ja muutamassa pisteessä 100-300 metrin säteellä torista. Vein tulokset taulukkoon ja kartalle ja siltä pohjalta sitten esitystä homasta tälle vuodelle.

Lähtökohta siis pitäisi olla se, että asuinalueilla melutaso on - viranomaisten sanoja lainatakseni: "mielummin lähempänä 70dB:tä kuin 80". Eli aika väljää... Viime vuoden mittauksia tutkaillessani tuo "lähemp'änä 70dB:tä'" tarkoitti noin 93-95dB eqvalenttitasoa etupäässä - ja sillä kyllä pärjäiltiin nippa nappa. Ongelma vaan on se, että viranomaiset jostain kumman syystä suosivat kovin lyhyitä aikoja eqvalenttitasoille. Puhuvat jopa 15 minuutin mittausjaksoista! Minä taasen olen yrittänyt saada aikaa mielummin välille 60-90min.

Ja toinen "ongelma", minkä kyllä aion vielä jonain poutaisena kevätiltana selvittää, on että mikä tuon 100 000 ihmisen kaupungin keskustan normaali melutaso on - siis ilman festivaalia? Eli mittari kouraan ja pe- / la-illaksi kadun kulmaan mittailemaan bussien, tuunattujen toyotien ja tupakkalakia noudattavien ihmisten "melutasoja". Veikkanpa, että tuo taso on kyllä lähempänä sitä 80 kuin 70...

Mut joo... valmisteltu on myös ensi viikonlopun Lahti Hallin vetoja. Perjantaina 29.2. toistakymmentä latinoa, Sillanpää ja kaikki se mistä meillä teknikoilla ei vielä ole tietoakaan ja lauantaina 1.3. sitten kisalauantain hässäkkää feat. Jelly, Paula K ja . Tervetuloa, kiito-s ja anteek-s jo tässä vaiheessa...

Teknistä infoa sen verran täytyy mainostaa, että subbasten määrän Sähköagentti on tuplannut - eli nyt mennään 12xQ-sub + 8xC7-sub alakerralla. Toiveissa on vielä, että ennen kesää yläkertaankin saadaan vähän lisää komeroita, niin on sitten sitä kuuluisaa headroomiakin tarjolla.

Mutta nyt siis la ja su teatteriesitykset ja sitten kolme päivää lomaa perheen kesken ennen kuin Lahti Halli kutsuu, joten uutisia tänne on turha odotella ennen kuin taas sitten maliskuun alussa, kun menemme lehtorien Liski ja Saarinen huomaan oppiman lisää äänitekniikan saloja...

0 kommenttia: