Vajaa tunti aikaa seuraavaan näytökseen... Eilen oli siis ensi-ilta ja kaikki meni ihan ok. Tänään vielä entrailin paria efektiä aamupäivällä ja totesin, että äänten osalta tää homma alkaa olla vetoja vaille valmis. Alkaa muuten olla aika yleinen suuntaus tuo, että itse veto on aika lyhyt ajanjakso koko keikasta yleensä. Suuniteltujen asioiden toteuttamista käytännössä "vaan"...
Otetaan nyt vaikkapa esimerkki ensi kesän Lahden Yöt festarista: veto on siis 4 päivää heinäkuussa, mutta varman saman verran aikaa on mennyt jo nyt - ja lähinnä keskusteluissa ja palavereissa ympäristöviranomaisten kanssa. Lahdessa kun nyt halutaan tehdä selväksi kaikkien kannalta, millä tasolla kauppatorilla voidaan poppia soittaa, jotta lähialueiden taloissa asuvatkin saisivat nauttia kesäillan rauhasta (ja hyvä että asia nyt selvitetäänkin). Viime kesänä jo mittailtiin foh:ssa ja muutamassa pisteessä 100-300 metrin säteellä torista. Vein tulokset taulukkoon ja kartalle ja siltä pohjalta sitten esitystä homasta tälle vuodelle.
Lähtökohta siis pitäisi olla se, että asuinalueilla melutaso on - viranomaisten sanoja lainatakseni: "mielummin lähempänä 70dB:tä kuin 80". Eli aika väljää... Viime vuoden mittauksia tutkaillessani tuo "lähemp'änä 70dB:tä'" tarkoitti noin 93-95dB eqvalenttitasoa etupäässä - ja sillä kyllä pärjäiltiin nippa nappa. Ongelma vaan on se, että viranomaiset jostain kumman syystä suosivat kovin lyhyitä aikoja eqvalenttitasoille. Puhuvat jopa 15 minuutin mittausjaksoista! Minä taasen olen yrittänyt saada aikaa mielummin välille 60-90min.
Ja toinen "ongelma", minkä kyllä aion vielä jonain poutaisena kevätiltana selvittää, on että mikä tuon 100 000 ihmisen kaupungin keskustan normaali melutaso on - siis ilman festivaalia? Eli mittari kouraan ja pe- / la-illaksi kadun kulmaan mittailemaan bussien, tuunattujen toyotien ja tupakkalakia noudattavien ihmisten "melutasoja". Veikkanpa, että tuo taso on kyllä lähempänä sitä 80 kuin 70...
Mut joo... valmisteltu on myös ensi viikonlopun Lahti Hallin vetoja. Perjantaina 29.2. toistakymmentä latinoa, Sillanpää ja kaikki se mistä meillä teknikoilla ei vielä ole tietoakaan ja lauantaina 1.3. sitten kisalauantain hässäkkää feat. Jelly, Paula K ja Yö. Tervetuloa, kiito-s ja anteek-s jo tässä vaiheessa...
Teknistä infoa sen verran täytyy mainostaa, että subbasten määrän Sähköagentti on tuplannut - eli nyt mennään 12xQ-sub + 8xC7-sub alakerralla. Toiveissa on vielä, että ennen kesää yläkertaankin saadaan vähän lisää komeroita, niin on sitten sitä kuuluisaa headroomiakin tarjolla.
Mutta nyt siis la ja su teatteriesitykset ja sitten kolme päivää lomaa perheen kesken ennen kuin Lahti Halli kutsuu, joten uutisia tänne on turha odotella ennen kuin taas sitten maliskuun alussa, kun menemme lehtorien Liski ja Saarinen huomaan oppiman lisää äänitekniikan saloja...
lauantaina 23. helmikuuta 2008
maanantaina 18. helmikuuta 2008
LS9 + teatterihommat - toimii!
Olen yrittänyt välttää tätä teknistä informaatiota tässä blogissa (koska en siitä tekniikasta kuitenkaan riittävästi ymmärrä), mutta nyt on ihan pakko vähän jaaritella... Nimittäin tuo LS9 - sen lisäksi että on oiva peli keikoilla - osoitti toimivuutensa myös tuolla teatterihommissa viime viikonloppuna.
Cd-soitin + Ysi ja niillä mennään koko hässäkkä (okei varuilta iPodi ja 2 MD:tä rullaa ikäänkuin backuppina tehosteille ja muille...). Ensin nauhoteltiin reploja - ja tietysti suoraan Ysiin. Siitä vähän muokkausta softalla ja efektit + replat takasin Ysin playeriin. Tanssien musat cd:lle ja a´vot - meillähän on valmis äänimaailma.
Kun vielä reititykset yms. onnistuu suuntaan jos toiseen, niin ei paljon helpompaa voisi olla ajella ääniä sinne minne sitten milloinkin halutaankin PA:sta takakaiuttimiin, side filleihin ja tietty lavalle monitoreihin.
Tänään vielä askartelen kohtauksiin omat scenet, niin alkaa olla suht valmista - ja ennen kaikkea helppoa - tuo esityksen tekeminen ja ajaminen. Melkein yhtä helppoa kuin valojen ajeleminen on ollut jo vuosikausia :-) Ei tartte paljon liveä siinäkään hommassa (ja nyt suuttuu 101 valotaiteilijaa, mutta koittakaa vaan tekin oppia kestämään totuus...)
Näihin kuviin ja tunnelmiin...

perjantaina 15. helmikuuta 2008
Perushommaa ja teatteria
Tiistain osalta täytynee laittaa rasti seinään tai jotain... Nimittäin Pressan (H:ki) DAS - jota myös PA:ksi jossain piireissä kutsutaan - kuulosti paikka paikoin ihan PA:lta! Tosin onhan viime joulukuusta taphtunut paljon myös siinä kuuluisassa lähtösoundissa. Maakunnat opettaa ja treenit myös (siis bändiä). Itsellä oppi on vielä niin kovasti alkuvaiheessa, mutta perässä tullaan! Eli siis tiistai-ilta kului rattoisasti erään punaista väriä tunnustavan pizzariaketjun vuosijuhlissa Phil-orkesterin kanssa. Ja nyt niistä hommista allekirjoittaneelle seurasikin sitten kuukauden tauko. Palaamme aiheeseen seuraavan kerran samassa paikassa Naistenpäivän tunnelmissa!
Keikalta kotiuduttua alkoikin sitten orientoituminen teatterihommiin. Kyse on siis Lahden kaupungin kulttuuritoimen ja Tanssialan tuki ry:n projektista, jossa on tanssijoita enemmän kuin laki sallii ympäriEtelä-Suomea (näin olen ymmärtänyt). Lyhyesti kerrottuna juoni on (ehkä) se että pari nuorukaista lähtee pelastamaan maailmaa kasvihuoneilmiöltä ja seikkailevat sitten fantasiamaailmoissa tuulten avustamina - correct me if i´m wrong!? Siis kerran olen vasta nähnyt sellaisen 60% läpimenon, joten ihan vaan käsiksen pohjalta koitan hommaa hahmotta... Lähinnä ohjelmassa on siis musanauhojen ajelua, efektejä ja muutamia reploja livenä ja toinen mokoma nauhotettuna. Ja hienointa kaikessa on se, että LS9:llähän tosta selviää enemmän kuin helposti. Nauhotukset ensin, sitten sick-naalia vähän joka suuntaan ja a´vot. "ei se siitä" sano...
Tänään ja eilen surffasin netissä ettimässä tehosteääniä ja yksi erinomainen kirjasto löytyikin; suosittelen: Sounddog. Jos jollain on antaa muita vinkkejä, niin niille vrmaan käyttöä löytyy jatkossa. No - huomenna sitten kuunnellaan oikeassa tilanteessa, miltä ne tulivuorenpurkaukset, meren kohinat ja ruohon kahina väritettynä villieläinten äänillä (ja parikymmentä muuta efektiä) kuulostavatkaan... veikkaanpa että kohinaa ja ohjaajan kummaksuvia katseita riittää, mutta sellaista se on, kun laitetaan epäpätevät ääniopiskelijat aikuisten töihin :-)
Kuulumisia viikonlopun jälkeen tulossa...

sunnuntaina 10. helmikuuta 2008
Toisenlainen viikonloppu
Oli nimittäin viikonloppu - ja itse asiassa koko viikko - ilman keikkaa. Hyvä välillä näinkin.
Ohjelmaa silti riitti, kun oli lauantaina perheen juniorin futisturnaus Lahden Suurhallissa (FC Reipas P98). 24 joukkuetta ja yli 300 junnua taustajoukkoineen... aika sutinaa, mutta mukavaa sellaista. Pelien tuloksethan eivät ole se olennainen juttu :-) Pääasia että pallo ja pojat liikkuu.
Ens viikolla sitten taas perinteisempää ja teatterihommaa myös... Niin sen verran pitää orkesterin seikkailuista todeta, että kyllä sen huomaa ja kylillä kuulee, kun orkesteri (siis Phil Harmonic) on ilman ammattitaitoista kiertuemanageria liikkeellä maakunnassa: parkkisakot tuli että räpsähti! Onnea vaan suomi ja dressman...

sunnuntaina 3. helmikuuta 2008
Perushommaa...
...nimittäin kulunut viikko / viikonloppu näiden äänihommien osalta. Viikolla kes'än settien suunnittelua ja hahmottelua ja viikonloppuna Phil Harmonicin kanssa perjantaina firmakisoissa ja lauantaina hieman harvinaisempi tapahtuma ko. ryhmän kanssa - nimittäin normi baariveto Sir Einossa, Helsingissä. Keikat ihan ok, kelit kaikkea muuta! Mutta hengissä selvittiin taas ja mikä ettei.
Nyt tulee hieman hiljaisempaa tuolla keikkarintamalla, kun maalis-huhtikuussa olen äänihommissa teatterissa (Lahden Kulttuuritoimen projekteja...). Keskiviikkona ensimmäiset treenit ja parin viikon päästä ensi-ilta. Ihan mukavaa päästä "kunnon sisähommiin" taas vaihteeks. Keikalle ilman roudailuja ja ajeluita. Sopii - kiito-s.
Muistakaa äänestää! Vain äänestämällä voit vaikuttaa - gallupissakin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)